Äiti soitteli tuossa pari päivää sitten ja kyseli mitä tekisivät juuri kiinni saamalleen kissanpennulle. Kuulemma työpaikan pihassa pyörii emo kolmen pääsiäisen aikoihin syntyneen pentunsa kanssa ja lisäksi kaksi viime vuonna syntynyttäkin kissaa pihassa viihtyy.
Niin. Mitäpä tuommoisessa tilanteessa sitten tehdään... Laitoin asiasta viestiä Facebookin Kissat-ryhmään, josta viestini luki Seinäjoen Eläinsuojeluyhdistyksen jäsen. Hän laittoi asiasta viestiä eteenpäin kissojen löytymispaikkakunnalle ja lopulta sainkin ihmisen sieltä langan päähän. Hän lupasi auttaa loukkujen tarkistamisessa, mikäli semmoiset paikalle saisin ja oli muutenkin todella avulias :)
Soittelin täällä Pirkanmaalla toimivaan Kisu ry:hyn ja pyysin paria loukkua lainaan. Tässä vaiheessa äitikin soitteli uudestaan ja ilmoitti kiinniotettuja pentuja olevan jo kaksi. Illalla lähdin töideni jälkeen sitten ajelemaan tuonne Etelä-Pohjanmaalle vajaan 300km päähän virittämään loukkuja ja hakemaan kahta jo kiinnisaatua tänne meille hoitoon. Tai näin oli tarkoitus. Perille päästyäni viritin loukut pihapiiriin ja läksimme sisälle odottelemaan. Vajaassa puolessa tunnissa oli loukku napsahtanut kaksi kertaa ja saimme kiinni sekä emon että viimeisen vapaana kuljeskelleen pennun! Voiko olla parempaa mäihää??
Kahden pennun sijaan pakkasin autooni kolme pentua sekä näiden emon, ja lähdin ajelemaan takaisin kotia kohti. Loukut jätimme vielä pihalle, jotta saisimme myös viime vuotiset pennut kiinni. Tänäänpä äiti sitten aamulla laittoi viestiä, jotta enää on yksi kissa loukuttamatta ;) Tehokasta.
Tällä hetkellä kissaperhe majailee tuolla meidän kylppärissä (tahtoo jo viimeinkin sen ison kolmion!). Koko muu asunto on kaaoksen vallassa, kun piti näiden omien kissojen kanssa tehdä sitten erityisjärjestelyjä, mutta eiköhän tämä tästä asetu uomiinsa :) Pennuista poika on kaikista rohkein, sen saa nostaa ilman mutinoita syliin eikä sillä ole siitä sen kummemmin kiire pois, tytöt ovat vähän arempia ja olivatkin majoittuneena pesukoneen taakse. Emo on epäluuloinen, ei kuitenkaan aggressiivinen eikä muutoinkaan mikään villi, onneksi ovat ihmisiin tottuneet siinä päiväkodin pihassa pyöriessään.
Kisu ry:n mies lupasi ottaa kissaperheen ensi viikon tiistaina vastaan, joten siihen asti ne saavat majailla kaikessa rauhassa tuolla meidän kylpyhuoneessa, maanantaina lähden kuitenkin ajamaan takaisin Pohjanmaalle hakemaan näitä viimeisiäkin kulkureita tänne meille. Meillä ne viihtyvät vain yhden yön, koska sain näille hankittua jo heti uudet kodit. Aivan loistavaa, että vielä on ihmisiä joille kelpaa myös nämä vähän vanhemmat "pennut" eikä vain alaikäiset mukulat ♥
Tämän ensikoteilun lyhyen oppimäärän perusteella voisin sanoa, että samantien kun olemme löytäneet sen meille sopivan kolmion, aloitan tilapäiskotitoiminnan ihan virallisesti. On tämä sen verran palkitsevaa kuitenkin, ja tärkeää työtä. Olenkin ottanut jo yhteyttä Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykseen, ja kertonut käytettävyydestäni tilapäiskotina.
Minua, sisaruksiani ja emoani saa kysellä kuukauden-parin päästä Kisu ry:stä ♥ |