08 huhtikuuta, 2016

Mamman pienet apulaiset

Jos kuulut siihen etuoikeutettujen ryhmään, joilla on ilo ja kunnia olla osa kissojen palvelusväkeä, on seuraava tilanne sinulle varmasti tuttu. Samankaltaisia tilanteita tulee palvelusväelle esiin myös muissa arkiaskareissa, tässä vain yksi esimerkki.

Ostin joku aika sitten uudet verhokankaat. Niitähän joutui vähän lyhentelemään, ja tämän takia levitinkin kankaat tuohon keittiön pöydälle. Eipä aikaakaan kun...

"Mitä sää teet? Saanks mää leikata?"

Punainen työnjohtaja saapui paikalle tarkistamaan, että verhoista varmasti tulee saman mittaiset. Hänen linnassaan ei eripari verhoja katsella!

Ja tottakai piti myös testata näkyykö kankaasta läpi, vai onko täällä jotain yksityisyyttäkin.

"Melko hyvä, aika vaalee tunnelma"

"Pistäs tääkin nyt paikalleen!"

Yllättäen ei tämä pieni punainen työnjohtaja ollut ainoa verhoasiantuntija meidän taloudessa, tiukasti messissä oli myös...

Niin, kuka? ;)

No olipa yllätys, että tuokin tättähäärä ilmaantui mestoille. Ilmeisesti pojat kelpuuttivat lehmäverhot, koska seuraavaksi kävi käsky pistää ne paikoilleen. Taisivat pojat ajatella ripustavansa verhot ihan omatoimisesti, sen verran oli tikkailla tunkua.


Työnjohtajat eivät myönnä tiputtaneensa tuota rehua lattialle... ;)

Olettekos te olleet palvelusväkenne apuna askareissa?

Emäntä haluaa muistuttaa Facebookin puolella olevasta messulippuarvonnasta! Crusoe kalastelee siellä kehuja, ja arpoo yhdelle kommentin jättäneelle kahden lipun paketin ensi viikon viikonloppuna järjestettäville Eläinystäväni -messuille, samaan aikaan sieltä löytyy myös Lapsimessut, ModelExpo, Kädentaitotapahtuma ja OutletExpo, joten varmasti löytyy jokaiselle jotain :) Osallistumisaikaa on 10.4. klo 18 asti!

Sunnuntaina vietetään myös Pörriksen 5v synttäreitä, tervetuloa silloin juhlahumuun, luvassa yllätys! ;)


11 kommenttia:

  1. Siis sää ihan lyhensitkin niitä? Ei jumankauta nainen, miten sää jaksat. :D

    VastaaPoista
  2. Kivat verhot. Se on kyllä hyvä, että on noita apulaisia, eihän näistä kotihommista muuten mitään tulis.

    VastaaPoista
  3. Kyllä noissa hommissa tarvitaan ihan ehdottomasti assareita :)

    VastaaPoista
  4. Ooh ihania apulaisia, meilläkin pojat aina mukana menossa!

    VastaaPoista
  5. Hyvät työnjohtajat ♥ Varmana ei olisi onnistunut ilman!

    VastaaPoista
  6. Kangas asioissa aina paikalla! Ja sitten emäntä kehtaa väittää ettei saa leikattua saman mittaiseksi, kun minä pyörin kankaissa - mutta minä vain autan!! - Max

    VastaaPoista
  7. Hehee, tarkkana, söpöläiset!

    VastaaPoista
  8. Joo! Meillä on joskus uskallettu ommella verhoja ihan kankaasta asti. Siinä sai olla tarkkana, että mami osasi laittaa käänteet kunnolla. Se vaan hätisteli meitä pois, kun oli kuulemma jotain pistäviä neuloja, höh.

    VastaaPoista
  9. Reippaat kissat, aina apuna siellä missä tapahtuu :) Verhojen lyhentäminen onkin tarkkaa puuhaa.

    VastaaPoista
  10. Kissat -nuo innokkaat ja viihdyttävät työnteonhidastajat. :D ♥

    VastaaPoista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)