23 maaliskuuta, 2017

Tirriäinen


 11.3. meille muutti uusi hoidokki, pienenpieni Tirriäinen. 



Mitä arvelisitte Tirriäisen iäksi kuvien perusteella? Ensimmäisessä kuvassa koko-osviittana puhelimeni, joka on kooltaan 14,5cm*7,7cm.



Uskoisin veikkauksenne menneen metsään, kun kerron Tirriäisen olevan kuvissa n. 7kk ikäinen, ja painavan vaivaiset 600g.

Tirriäinen tuli PESUlle pienestä maalaiskissapopulaatiosta, josta onneksi saimme käydä loukuttamassa myös muita kissoja talteen. Muut kissat olivat onneksi (ainakin näennäisesti) paremmassa kunnossa kuin tämä pienenpieni kissaneito.



Ensimmäiset päivänsä Tirriäinen vietti lähinnä nukkuen ja syöden. Vastaanpanematta sain antaa antibiootit suoraan suuhun ja laittaa neidille myös silmätippoja neljä kertaa päivässä.

Kävimme Tirriäisen kanssa heti meille tulonsa jälkeisenä maanantaina lääkärissä näyttäytymässä. Eihän neidille siellä paljoa voitu mitään tehdä, nesteytystä laitettiin niskaan ja vitamiinipistos pistettiin, mukaan saimme lisää antibiootteja.



 Hetken aikaa olimme PESUlla huolissamme mahtaako Tirriäisestä tulla enää kissaa ollenkaan, niin heikko se oli. Alemmassa kuvassa Tirriäinen on juuri saanut lääkkeet, eikä se tahdo jaksaa edes raahustaa takaisin omaan vihreään telttaansa.



Sitkeä sissi tuntuu olevan tämä Tirriäinen silti. Paino lähti hilautumaan melko reippaallakin tahdilla ylöspäin ja saimme todistaa myös pieniä leikkihetkiä ja omasta turkista huolehtimista! Tirriäisestä kuoriutui myös melko täpäkkä neitokainen, joka uskaltaa sähistä teltastaan tilapäiskotimammalleen, joka hyvää hyvyyttään yrittäisi antaa silmätippoja 😄





Tänään koitti sitten päivä, jolloin puntarin lukemat osoittivat ihanaa lukua 997g! Tirriäinen on vajaassa kahdessa viikossa kerännyt massaa n. 400g ja on piristynyt aivan silminnähden, joten uskallamme jo hieman hengittää ja alkaa uskoa Tirriäisen tulevaisuuteen.







Vielä on silti matkaa edessä, mutta nyt olemme sentään jo voiton puolella! Tästä on hyvä jatkaa. Kunhan painoa on kertynyt vielä jonkin verran enemmän, päässee Tirri uudelleen lääkärin puheille, josko silloin saisimme tiristettyä muutaman tipan vertakin putkiloon FIV- ja FeLV -testejä varten, ja annettua ensimmäisen rokotuksenkin, niin voisimme mahdollisesti aloittaa joko tutustuttamisen omaan laumaamme tai sitten Morticiaan. Verikokeiden tulos jännittää jo näin etukäteen, koska yksi Tirrin populaatiosta tulleista kissoista todettiin FIV-positiiviseksi. Peukut pystyyn, että Tirriäisen kokeet tulisivat aikanaan takaisin negatiivisina!



Aikamoinen muutos aloituskuvaan, vai mitä?

Koossa Tirri ei vielä ihan pärjää edes IKEAn isolle pehmorotalle ;)



Tähän loppuun laitan vielä videon Tirrin suuresta pohdinnasta; syödäkö vai eikö syödä? Se on iso päätös pienelle kissalle!

19 kommenttia:

  1. Miten 7kk vanha kissa voi painaa 600g! Vaikka olisi miten luuta ja nahkaa, niin eihän sen painoinen voi muiltakaan mitoiltaan olla kuin pennun kokoinen?

    Onneksi on alkanut paino nousta reippaasti, ja nälänhätä on hellittänyt, kun voi jo miettiä söisikö vai ei ;)

    Toivotaan tosiaan parasta Tirriäisen verikoetuloksista, ja kaverin terveydestä muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakavasti aliravittuhan Tirri oli, ja todellakin, aivan pennun kokoinen. Muut pentueen jäsenetkään eivät nyt ihan koolla päässeet ylpeilemään, mutta huomattavasti isompia ne silti olivat. Tirri onkin varmasti ollut pahnan pohjimmainen, eikä ole flunssaisena, matoisena ja väiveisenä enää jaksanut taistella ruoasta samalla voimalla kuin muut.

      Luuta ja nahkaa tyttö todellakin oli meille tullessaan, turkkia sivellessään pystyi laskemaan kaikki selkänikamat ja kylkiluut :( Nyt on jo somasti pyöristynyt :)

      Poista
  2. Oi miten se voikin olla noin pieni! Onneksi Tirriäinen on nyt hyvässä hoivassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin isoksi en usko Tirrin edes kasvavan, leveyttä ehkä senkin edestä :) Tirriäinen voisi olla eri mieltä tuosta hyvästä hoidosta, sen verran ponnekkaat sähinät saan aina osakseni :D

      Poista
    2. Samat sanomat: ihanaa, että nuppuli on päässyt hyvään hoitoon teille. Vaika itse olisi sitten mitä mieltä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä on saanut sydän syrjällään olla tämän kanssa <3

      Poista
  4. Voi pieni Tirriäinen <3 Niin surkean näköinen ensimmäisissä kuvissa, suuren paranuksen olette saaneet aikaan! Pidetään kaikki sormet ja varpaat pystyssä yhtä onnekkaasti menevää tulevaisuutta toivoen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti alkoi Tirriäinen näyttämään alienin sijaan kissalta, luulin prosessin vievän enemmänkin aikaa :) Hyvä ruoka saa aikaan ihmeitä!

      Poista
  5. Voi mikä pikkuinen suloisuus <3 olette tehneet ihan mahtavaa työtä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä on matkaa jäljellä, mutta tästä on hyvä jatkaa :)

      Poista
  6. Voi kun toinen on pieni <3 Onneksi paino lähti nousuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Hyvä ruoka, isompi paino, johan sen tietää tämäkin tilapäiskotimamma :"D

      Poista
  7. Ai että miten sattuu lukea pikkuisen alkutaipaleesta ja koosta, mutta onneksi on nyt päässyt erinomaiseen hoitoon lääkittäväksi ja ruokittavaksi. Upea muodonmuutos noin lyhyessä ajassa! Kaikkea hyvää pikkuiselle, paljon pusuja ja rapsuja. ♥ Pidetään peukkuja testien suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sattuu sydämeen, kun pohtii kuinka monta muuta pikkutirriä jää vaille sitä hoitoa :(
      Mutta pelastetaan maailma vaikka yksi kissa kerrallaan!

      Poista
  8. Voi, kuinka pieni ja heiveröinen kissa! Aika sitkeä kyllä, kun on noin vähällä painolla selvinnyt noin pitkään. Veikkasin iäksi 10 viikkoa ensimmäisten kuvien perusteella... Tosi paljon parannusta tapahtunut parissa viikossa. Toivotaan suloiselle Tirriäiselle pitkää ikää ja negatiivista FIViä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirriäinen jääkin luultavasti melko pienikokoiseksi, kun sen verran löytyy jo tuota ikää niin alkaa kasvuvaihe tulla päätökseen ennen oikeaan kokoon pääsyä. Mutta ei se haittaa, sisu korvaa koon :)

      Poista
  9. Täällä ollaan ihan silkkana peukkuna, että pikkuisen tulokset ovat negatiiviset ja se jatkaa hienoa kasvuaan! <3

    VastaaPoista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)