30 maaliskuuta, 2015

Arvontaa ihanille kavereille

Ette voi edes kuvitella, miten iloiseksi tämä pieni kissarouva tuli, kun huomasi lukijajoukon kasvaneen muutamassa päivässä neljällä uudella lukijalla! Voi sitä naukumisen ja kiehnäämisen määrää. Ja sitten minä vasta riemastuinkin, kun ymmärsin monen nimimerkin taakse kätkeytyvän samalla kertaa parikin uutta kissakaveria =^^=

Meistä kaikista on tosi kivaa, että teitä siellä ruudun toisella puolella kiinnostaa meidän jutut, ja aina on yhtä ihanaa lukea teidän kommentteja. Oishan tää nyt aikas tylsää ilman teitä ♥

Koska me tykätään meidän kavereista, haluttiin me muistaa teitä tässä vaiheessa jotenkin. Ja mikäs ois parempi juttu kuin arvonta?


Arpajaisten osallistumisehtona on, että oot meidän kaveri, eli löydyt lukijoistamme, ja osallistua voit jättämällä meille kommenttia tuohon alle 1.4. klo 21 mennessä.

Arpajaisten palkinnoista sen verran, että...

Kuva napattu Messukeskuksen sivuilta

Tuollaiset messut olis taas tulossa, ja me saatiin arvottavaksi kolme lippua! Samaan aikaan PetExpon kanssa on myös Lapsimessut, ModelExpo, Kädentaito ja OutletExpo, ja näillä lipuilla pääsee myös niihin. Aika hyvä diili, vai mitä? Harmi vaan, kun noille messuille ei me kissat saada lähteä mukaan, siellä on tänä vuonna kuulemma varattuna kokonainen halli pelkästään kissoille! Kuin siistiä?! Eli nyt olis kolmella mahdollisuus päästä mukaan :)

Emäntä on vähän huolissaan, kun tässä on tuo joku pässiäinen tulossa ja sen takia ei postikaan liiku kunnolla, joten sen takia se joutu nyt laittamaan tällaisen vähän pikaisen arvonnan, jotta voittajat varmasti ehtisivät saamaan pakettinsa ennen messuja!

- Lilli (ja kumppanit)

12 kommenttia:

  1. Nyt kun oon taas eka kommentoija en voita kuitenkaan yhtään mitään ainakaan jos se arvotaan sillä arvonta sivulla yhyy, mutta osallistun silti koska tonne olen menossa enkä ole vielä lippua ostanut :3 Kiva arvonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin sehän unohtuikin sanoa, että arvonnan suorittaa joku Kissakolmion virallisista valvojista omin pikku tassuin (tai hampain) ;)

      Poista
  2. Mukana ollaan (: toivotaan että nappais, olis nimittäin mukava käydä kattomassa noi messut kun koskaan aijemmin ei ollakkaan käyty (:
    Terkut Tassu Toverien Justukselta ja Mimmulta!

    VastaaPoista
  3. Me ei päästetä emäntää lähtemään tuolloin Helsinkiin, joten me jätetään nyt arvonta välistä ;) Onnea toisille! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Pepsi ja Max, ties mitä kivaa teidän emäntä olis voinu teille messuilta tuoda!

      Poista
  4. Me ei osallistuta kisaan, kun meillä on bloggaripassi mutta mä tulin pitämään peukkuu kaikille osaliistujille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että teiltäkin passi löytyy ;)

      Poista
  5. Voi kun kiva arvonta! Mukana olen :)

    VastaaPoista
  6. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)