23 joulukuuta, 2016

Tassulinnassa

Kyllä, meidän emäntä pääsi käymään Tassulinnassa. Viikko sitten. Ja se kertoo siitä vasta nyt. Koska emäntä on hidas. Ja laiska. Ja syyttää hieman myös koneesta puuttuneita muistikortinlukijan ajureita.

Muuuutta enivei, sain Tassulinnan emännältä Tuijalta kutsun valtiovierailulle, ja pitihän tilaisuus käyttää hyväkseen, kun muutenkin liikuimme siellä suunnilla. Niinpä hyppäsimme perjantaina autoon ja ajelimme läpi sumun, loskan ja umpisuolatun nelostien jäätävässä neljän ruuhkassa, mutta kaikki tämä oli vaivan arvoista! Tassulinnassa meitä oli isäntäväen lisäksi vastassa iki-ihanat kuningatar Pepsi ja prinssi Max 💕


 

Kissakansa kävi ensimmäisenä tsekkaamassa hajuterveiset meidän kengistä, ja sillä aikaa ehdinkin ihastella jouluiseksi laitettua Tassulinnaa. Voi kun sitä jaksaisi ja osaisi itsekin. No, on meillä nyt sentään täällä joulukuusi, muovinen tosin!

Veimme mukanamme pienen joulupaketin kiitokseksi vierailukutsusta, sieltä löytyi Maxille melko tyttömäisessä värissä oleva huiska, leluhiiriä, kissanminttua, emännälle pari patalappua sekä tietenkin meidän joulukortti.




Ja katsokaas miten ihana kattauskin Tassulinnassa oli! 😍


Muutenkin kissamaisilla jutuilla sisustettu koti miellytti emännän silmää kovin. Jopa nukkekoti oli kissamainen!




Pepsi ja Max esittelivät meille myös osaamiaan temppuja. Pepsi näytti agilitytaitojaan ja tassutteli herkkukelloa, Max taas antoi tassua pyynnöstä *high paws*, ei meidän kissat vaan...


Max viihtyi leikin tiimellyksessä Pepsin seuraillessa silmä kovana sivummalta, mutta onnistuimme saamaan todistusaineistoa myös Pepsin riehaantumisesta ;)




Meille esiteltiin tietenkin myös the Torni, Maxin toimesta tottakai. Tornissa olikin tähti loistamassa ja sieltä näki hyvin Tassulinnaa ympäröivään valtakuntaan.



Viihdyimme visiitillä monta tuntia, lopulta kissakansa alkoi antaa pieniä vinkkejä, että voisimme jo lähteä kotimatkalle näyttämällä itse mallia kuinka siitä kissatarhan ovesta mennään edestakas uudestaan ja uudestaan, joten pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme paluumatkalle 😄

Oli kyllä huippua päästä käymään Tassulinnan väen luona, kiitos vielä kerran kutsusta!


8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jokaikinen! Ja nukkekotikin vielä, voi hyvänen aika. Nami maiskis!

    VastaaPoista
  2. Hei musta on monta kuvaa! Ja on Pepsistäkin. Vähän kivaa! Oli tosi tosi kivaa kun kävitte!! - Max (ja muut)

    VastaaPoista
  3. Vähän kivaa, että pääsitte vierailulle! Täällä yks Mörkö saattaa olla vähän kateellinen... :)

    VastaaPoista
  4. No voi! No wau! Hurinoita Pepiltä, Ninniltä ja Annalta.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia Tassulinnan kissoista. Tassulinna on kyllä yksi parhaista kyläilypaikoista. :D

    VastaaPoista
  6. Oispa kiva päästä Tassulinnaan tutustumiskäynnille! :) Ihania kuvia Pepsistä ja Maxista. <3

    VastaaPoista
  7. Oho, kerrankin vierailua näin päin! :D Ihanat kuvat mussukoista, Pepsillä on iiiiisot simmut ♥

    VastaaPoista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)