15 huhtikuuta, 2015

No niitä messuja

Viikonloppuna meidän talouden ihmisväki oli siellä messuilla, lähinnä mielessä siinti PetExpo, mutta miehen mieliksi myös ModelExpo kierrettiin. Pariinkin otteeseen. Alunperin suunnitelmissa oli käydä vain sunnuntaina, mutta menimme nyt sitten kuitenkin myös lauantaina. Kaikki kivat jutut tietenkin lauantain osalta missasin (esim. sankarikissojen palkitsemiset, höh), mutta ModelExpo tuli ainakin tutuksi. Harmittavasti se oli piilotettu sinne Lapsimessujen taakse, oli tuskien taival kävellä siitä lapsimeren läpi, koska SE METELI!

Noooh. Pääsimme perille ja tässä vähän kuvasaldoa ModelExpon pienoismallipuolesta. Kokonaissaldo kuvien suhteen on aika pieni, taisimme keskittyä ihan vaan muutoin katseluun.


 Tuo Toyota olis oikeena autona aikas unelma, iso ja jykevä ;) Vaikka muuten en noista Toyotoista niin perustakkaan, mun valinta on Subaru ♥

Bloggaajapassi ja pientä Subaru-mainostusta

Nää menis ihan aidoista, ellei taustan puut olis ruukuissa ja nurmikko repsottais


Mies kun on tukkikuski, viihdyimme aika kauan noiden RC-työkoneiden luona ihailemassa. Niitä varten oli rakennettu iso työmaa, josta löytyi soramontut, isot varastot, nakkibaarit sun muut. Oli kyllä aika hieno! Miehelle jäi hirveä himo rakentaa itselleenkin tuollainen tukkiauto...

RC-puolen lisäksi ihastelimme myös erilaisia Legoista tehtyjä taidonnäytteitä, upeita pienoismalleja ja noh, löytyihän sieltä myös lehmiä ;)




ModelExpojen jälkeen päästiin itse asiaan, eli kiertämään PetExpoja! Tarkoitus oli ehtiä kuuntelemaan shelttiesittelyä, mutta missasin sen jälleen. Onneksi sheltit olivat kuitenkin rapsuteltavissa omalla osastollaan. Kuono ry:n osastolla viihdyimme aika pitkään keskustelemassa, tärkeää työtä Suomen rajojen ulkopuolella! Käy ihmeessä tutustumassa.

Kissanäyttelyitä me emme seuranneet, kiertelimme vain ihastelemassa omissa yksiöissään pötkötteleviä mussukoita.


"Kinosti. Mee pois."







Parhaat karvavarpaat ♥


Viimeisessä kuvassa esiintyy kissojen tuliainen. Allaolevasta videosta voitte varmaankin todeta, että menestysostos oli ;) Äänet päälle niin kuulette Chaplinin mielipiteen videon lopussa!


13 kommenttia:

  1. Tosi kivat kuvat! Ihana nähdä myös ModelExpon maailmaa!!! Ja selvästi oli mieluinen tuliainen, kun ihan vietiin omaa jemmaan :D - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit, pohdin jo viitsiikö tänne kissablogiin tuommoisia rc-juttuja laittaakkaan :D
      Juu tuo lelu joutuu aika nopeasti vaatehuoneeseen jäähylle, siitä ei olis höyhentäkään jäljellä jos sen noille jättäis. En tiedä mikä siinä on niin kiehtova että pitää ihan murista kun saa kiinni, ei noi muille höyhenkepeille murise :o

      Poista
  2. Näytti todella hauskalta lelulta ! Saataskohan mekin tollanen jos isäntäväeltä oikein nätisti kysästään (: -Justus & Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kysyä, tää on ihan huippu!!! - Chaplin
      En kuollaksenikaan muista, oliko tälle lelulle jotain virallista nimeä, mutta Zooplussalla näkyy olevan melkein vastaava, hieman erilainen rakenteeltaan mutta perusidea sama. http://www.zooplus.fi/shop/vaativaan_makuun/yliherkkyys/lelut/lelukepit_hoyhenista/449331 - emäntä

      Poista
    2. Kiitos linkistä, täytyykin laittaa korvan taakse (=

      Poista
  3. Just niin - se meteli. En ikinä mee sinne missä on lapsimessut, vaikka olis tuhat tuttua kissaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks noi lapsimessut oli alakerrassa ja sit yläkerrassa oli kissat ja koirat, ei ois tullu muuten mitään! :D

      Poista
  4. Hahaha voi Chaplin varastit emolta lelun aijai, olet kyllä ihana pikku riiviö. Söpökin vielä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut thanks! Eikös piraattikissan pidäkin vähän varastella aarteita? =^ᴥ^=
      - Chaplin

      Poista
  5. Et voi uskoo kuin meijjän kissat ryntäs tähän kattoon tät videoo, kun äänet kuulivat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah Chaplin teki muillekin tiettäväksi, että tämä lelu on paras ja se on hänen! :D

      Poista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)