24 elokuuta, 2016

Pieni punainen poika

Kolme vuotta sitten syntyi navetan nurkkaan pieni punainen poika, sisarusparvensa ainoa punanuttu. Kuten arvata saattaa, elo navetan nurkassa ei ollut ihan sitä mitä tällä kissanpojalla oli maailmaan saapuessa mielessä, hän tahtoi seikkailla, nähdä ja kokea uusia asioita.
Nämä haaveet olivat kaatua heti alkuunsa. Navetan omistajan mielestä hänellä oli liikaa kissoja hoidettavanaan ja hän päätti, että ylimääräisistä olisi päästävä eroon. Tämäkö olisi pienen punaisen kissanpojan loppu?

Onneksi eräänä aamuna paikalle saapui nainen, ja naisella oli mukanaan kantokoppa. Hän hiippaili hiljaa punanutun taakse ja kaappasi tämän takkinsa sisään! Hui, nytkö tuli noutaja!
Noutaja tuli, mutta ei aivan punaisen pojan pelkojen kaltaisena. Nopeasti hän löysi itsensä kamalan murisevan laitteen etupenkiltä kantokopasta, ja itkuhan siinä pääsi. Missä kaikki tutut kaverit, missä äiti?

Mutta turhaan itki pieni punainen poika, koska samaan aikaan myös emo ja muut sisarukset saivat samanlaisen kantokoppakyydityksen, eri paikkaan tosin kuin punanuttu. Punanuttu oli sisarusparven sairain, ja tarvitsi erityishoivaa, silmät olivat lähes umpeen muurautuneet, korvat täynnä punkkien töhnää ja nenäkin vuoti, ei mikään huippufiilis siis. Onneksi apu tuli kuitenkin ajoissa.

Muu kissaperhe pääsi toisaalle hoitoon, ja pieni punainen poika saapui Tampereen Hervantaan. Ensimmäiset päivät hän vietti tämän viheliäisen kaappaajanaisen ja tämän miehen makuuhuoneessa, muisti sähistä ja sylkeä pontevasti mikäli häntä lähestyttiin. Päättäväisesti nainen silti putsasi punanutun silmiä, korvia ja nenää monta kertaa päivässä, eikä välittänyt tämän kiroiluista tuon taivaallista, höpötti vain kuinka komea pieni punanuttu hänellä onkaan, ja pikkuhiljaa pieni punainen poika alkoi luottaa naiseen yhä enemmän.

Lopulta tuli päivä, jolloin nainen nappasi pienen punanutun syliinsä ja lähti näyttämään tälle maailmaa makuuhuoneen oven ulkopuolella. Hui miten poika säikähtikään, kun alailmoista kuului äkäistä sähinää ja sieltä toljotti kaksi mustaa isoa kissaa! Ei hän ollut tuollaiseen vastaanottoon tottunut! Punanutun onneksi talouden alkuperäisjäsen, matriarkkanakin tunnettu kissarouva hyväksyi pienen pojan nopeasti joukkoon, eikä toisella suhisijallakaan ollut sen jälkeen enää mitään pahaa sanottavaa uudesta tulokkaasta, joten pian ruokakupilla olikin nähtävillä kaksi isoa mustaa kissaa ja heidän välissään pieni punainen poika.

Kuka on tämä tarinan pieni punanuttu? Mahtaako hän kenties olla joku tuttu tyyppi?

No sehän on tietenkin meidän ihana pieni-iso Crusoe ♥ joka viettää tänään 3v syntymäpäiviään!
Syntymäpäiväsankari on viettänyt päiväänsä painiessaan ystävänsä Chaplinin kanssa, ja juhlaillallismenot alkoivat juuri, menuuseen kuuluu tietenkin possunsydäntä.






Eipä pieni punainen kolli arvannut, että matka navetan nurkasta voisi viedä Kissakolmioon, jossa saa viettää synttäreitä kaikkien kavereiden kanssa, nauttien yhdessä possunsydänateriaa. Sen jälkeen voikin tyytyväisenä istahtaa sohvalle, leipuroida hetken lampaantaljaa ja tyytyväisenä huokaisten käpertyä söpölle pienelle punaiselle kerälle näkemään tapahtumarikkaita kissuusunia ♥

Kissakolmion väki toivottaa Crusoelle oikein sydämellistä syntymäpäivää!

24 kommenttia:

  1. Onnea Crusow! Juhla-ateria on tainnut olla hyvinkin herkullinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naaaam! Possunsydän on aina tosi herkkua! Mut parhaimmalta se maistuu tietenkin synttäripäivänä. Kiitoskehräykset =^^=
      - Cru

      Poista
  2. Ihana tarina punanutturasta ❤ Ja onnea 3-vuotiaalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, punanuttura <3 Crusoe kiittää onnitteluista :)

      Poista
  3. Ihana tarina punanutturasta ❤ Ja onnea 3-vuotiaalle!!!

    VastaaPoista
  4. Ihanasti kerrottu susta ♥ Ne ihmiset taitaa oikeesti tykätä susta siellä. Oot niin komeakin - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan noiden on, kuka voi vastustaa mua? Vaikka välillä ne komentaakin mua ihan hirveesti, se on tyhmää...
      - Cru

      Poista
  5. Voi miten ihana tarina onnellisella lopulla. Paljon onnea Cru!

    VastaaPoista
  6. Lämmittävä tarina! Paljon onnea söpölle punanutulle. Hyvin kävi hänelle ja elämä on onnellista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä täällä on ihan hyvä olla, välillä sais toi emäntä olla komentelematta niin paljon, mut muuten tää on ainakin neljän ja puolen tassun paikka!
      - Cru

      Poista
  7. Paljon onnea Crusoe! Jännittävä elämän alkutaival, tällaisia onnellisesti päättyviä tarinoita on kiva lukea. <3

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea Crusoelle! Onneksi punanuttu löysi oman hyvän kodin teidän luota.

    VastaaPoista
  9. Onnea komea ihana Crusoe ♥ ♥ Crusoella kävikin onni, vaikka se ei itse sitä aluksi tiennyt. Aina on ihana lukea näitä onnellisia tarinoita!

    VastaaPoista
  10. ihanat herkut sanoo Coco ja onnea sanoo emo <3

    VastaaPoista
  11. Onnea, ihana punanuttu-Crusoe!♥ Kelpaa kyllä viettää synttäreitä, kun on oma turvallinen koti, jossa on kavereita ja huippuhyvää hoivaa!

    VastaaPoista
  12. Onnellinen kohtalo pikku kisulla lopulta. Paljon onnea hänelle ja silityksiä : )

    VastaaPoista
  13. Onnellinen kohtalo pikku kisulla lopulta. Paljon onnea hänelle ja silityksiä : )

    VastaaPoista
  14. Onnea Crusoelle, komea poika! ♥

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka täti täällä liikuttui ♥ Tosi paljon ja tosi myöhäiset onnentoivotukset Crulle ja sen omille ihmisille ♥

    VastaaPoista
  16. Crusoe kiittää kaikkia onnitteluista <3

    VastaaPoista
  17. Oi voi<3 Onnellinen tarina. Myöhäiset onnittelut!

    VastaaPoista
  18. Myöhäiset onnittelut upeudelle! Alkuelämä ei ollut se parhain, mutta onneksi loppuelämä on! ♥

    VastaaPoista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)