28 helmikuuta, 2020

Ulkona viimeinkin!

Freddie pääsi tänään vähän ulkoilemaan kauniin aurinkoiseen säähän 💖
Samalla tuli tsekattua pihan pulutilanne, mikä oli hälyttävän huono! Sitäkin enemmän oli kyllä talitinttejä...

Toivottavasti enää ei tulisi uusia lumia, nyt on paljon mukavampi tuolla köpötellä menemään, kun on enemmän hajuja haisteltavana, eikä pyllykään palellu istuskellessa. Freddien siis.



23 helmikuuta, 2020

Tammikuu-nykyhetki


Ohhoh, ollaan päästy näissä kertauksissa jo tämän vuoden puolelle!

Tammikuu oli melkolailla hiljainen, Freddie käy edelleen joka viikko lääkärissä saamassa laserhoitoa ja noin joka toisella kerralla myös akupunktiota, näiden lisäksi kerran kuussa fysioterapiakäynti, ja kotona tehtävät harjoitteet. Kuvissa makoileva tyyppi ei ole minkään lääkityksen vaikutuksen alaisena, kunhan vaan lunkisti nauttii piikeistä selässään! 😀




Tammikuussa aloitimme Freddien ja Ivyn yhteiset ulkoilutreenit, Ivykin kävelee nykyään valjaissa kuin vanha tekijä! 


20.1 kävi Elsiellä ensimmäinen kotiehdokas, joka rakastuikin kauniiseen tyttöön päätä pahkaa. Niinpä Elsie muutti omaan kotiinsa Armi-kissan kaveriksi 3.2. Niinpä meille jäi tänne asustamaan omien poikien lisäksi Freddie, Morticia, Marvel, Ethel ja Ivy.


Kauaa emme saaneet olla tällä kokoonpanolla, vaan 6.2 meille muutti toisesta tilapäiskodista ujoakin ujompi poika Prodigy, kavereiden kesken Protsku. Hurjan komea, mutta niin ujo.


Ja jottei kissaluku jäisi liian pieneksi tässä taloudessa, palautuivat viime vuoden maaliskuussa omaan kotiinsa muuttaneet sisarukset Hansel ja Gretel. Kiva juttu. Vain 11 kissaa 😀. 



Mutta tämän kuun 18.päivä luku pieneni taas kahdella, kun siskokset Ethel ja Ivy muuttivat omaan kotiinsa Turkuun! 💖





22 helmikuuta, 2020

Marras-joulukuu 2019


Marraskuu meni melko hiljaisesti, pyyhkien kyyneleitä aina kun tuli Lilli ajatuksiin tai puheisiin.
Kissaluku pysyi kuitenkin vakiona Marvelin muuttaessa meille 3.11. Hän palautui takaisin PESUlle tultuaan uudessa kodissaan pahasti kiusatuksi kodin toisen kissan johdosta, joten meidän kiltit Freddie, Elsie, Ethel ja Ivy saivat toimia luottamuksen palauttajina. Marvel on alunperin samasta populaatiosta kuin Elsie, ja Elsie ottikin Marvelin suojatikseen 💖



Marraskuun alussa meillä kävi myös harvinaisempia vieraita, kun MTV3 tuli kuvaamaan livelähetystä kodittomista kissoista! Itse pysyttelin visusti kameroiden ulkopuolella, mutta meidän kissakansa esittäytyi senkin edestä. Pätkä tuli ulos Viiden jälkeen -ohjelmassa ja se löytyisi täältä, kohdasta 35:25 eteenpäin kuvaa meiltä! Aivan mahtavaa, että isotkin mediat kiinnostuu tästä Suomen kamalasta kissatilanteesta.


Joulukuu aloitettiin Marvelin hammaslääkärillä, suusta poistui seitsemän hammasta jo ennestään puuttuneiden lisäksi, vaikka kyseessä on nuori parivuotias kissa. No ainakin nyt on suu kunnossa, eikä tarvitse kärsiä kivuista. 


Eläinlääkäriteemalla jatkettiin, tällä kertaa Ivyn kanssa. Hieman ennen joulua huomasimme Ivyn alkaneen ontua oikeaa takajalkaansa, ja Ivy piti jalkaa suoraan taaksepäin venytettynä makoillessaan, joten varasimme hälle lääkäriaikaa samantien. 
Jalasta löytyi läheltä nivusta lihasvamma, ei harmainta aavistusta mistälie syntynyt, ja röntgenkuvista paljastui lisäksi löysyyttä polvissa ja lonkissa. Kiva. Päätimme samantien varata aikaa fysioterapeutille, koska kyseessä on kuitenkin alle vuoden ikäinen kissa, ja kunnollisella fysioterapialla voimme vielä välttyä isolta leikkaukselta. Ivy pääsikin heti joulun jälkeen ensimmäiselle fyssarikäynnilleen, jossa vähän kokeiltiin erilaisia jumppaliikkeitä, mitä sitten kotona jatketaan. Nyt meillä on sitten kaksi jumppakissaa! 😀


21 helmikuuta, 2020

Hyvästit parhaalle kissaystävälle


Lokakuun loppupuolella veimme Lillin lääkäriin yleiskunnon heikentymisen ja huonovointisuuden vuoksi. Paino oli lähtenyt laskuun reippaasti eikä ruoka maistunut.

Ultrassa paljastui lähellä virtsarakkoa lymyilevä kasvain 💔

Lilli sai kotiin viemisiksi tujumpaa kipulääkettä ja paljon rakkautta, rakas mummokissamme siirtyi saattohoitoon.


Monienmonien itkujen jälkeen varasimme Lillille vielä viimeisen ajan viikon päähän...
Se on hirveä tunne, vaikka tietää ratkaisun olevan rakkaan lemmikin kannalta oikea. Vaikka tästä on jo aikaa muutama kuukausi, en tätäkään pysty kirjoittamaan kuivin silmin, sen verran vielä sydämeen sattuu.

Lilli nukutettiin ikiuneen 30.10.2019 💔


There's something missing in our home.
We feel it day and night.
We know it will take time and strength
before things feel quite right.

But just for now we need to mourn.
Our hearts - they need to mend.
Though some may say it's 'just a pet'
We know we've lost a friend.

You've brought such laughter to our home
and richness to our days.
A constant friend through joy or loss,
with gentle loving ways.

Companion, pal, and confidante,
a friend we won't forget.
You'll live for always in our hearts.
Our sweet forever pet.

Lilli 💖 15.06.2001-30.10.2019.
Rest in peace our beautiful girl 💔

20 helmikuuta, 2020

Elo-lokakuu 2019


Elokuun alussa Elsie pääsi sterkattavaksi, kun pennut olivat pahimmat imemisensä jo lopettaneet, ja Elsien kiimat alkoivat olla jo meidänkin hermoille käyviä. 


7.8 meidän makkariin muutti paluumuuttajana Morticia. Hänen kotinsa ei enää pärjännyt Mortin kanssa ja halusi palauttaa sen tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Pari ensimmäistä viikkoa Mortilla menikin mököttäessä, mutta kyllä sieltä sitten onneksi löytyi se sama kehräys- ja puskutraktori kuin ennenkin. 


Elokuun puolessavälissä veimme Freddien Eläinystäväsi Lääkäriin häntäamputaatiokonsultoinnille. Saimmekin ajan nopeammin kuin uskoimmekaan, koska jo seuraavana maanantaina veimme Freddien heti aamulla amputointiin! Kotiin saimme tokkuraisen pojan, jolla ei takajalat kantaneet ollenkaan, mutta kova halu oli silti päästä liikkeelle.



Parin päivän päästä jouduimme viemään Freddien takaisin lääkäriin, kun kakkahommat eivät sujuneet kotona ollenkaan. Muutaman päivän päästä amputaatiosta aloitimme Freddielle laserhoidot, ja poika nauttiikin niistä aina täysin siemauksin! Syyskuussa aloitimme myös Freddien fysioterapian.


Alfredilla kävi kotiehdokkaita useitakin, ja pikkujätkä muuttikin omaan kotiinsa 25.8 💖


Syyskuun alussa Lilli kävi vielä viimeisellä kilpirauhaskontrollilla, ja arvot olivat edelleenkin oivalliset, joten kontrolleja ei enää tarvittu! Painokin oli oikein hyvä ja mummukissan mieli virkeä 💕


Muillakin pennuilla onneksi riitti kotiehdokkaita, ja Gwen muuttikin 6.9 omaan kotiinsa, ja Ethel sekä Ivy yhteiseen kotiin 13.9.


2.10 pääsi Elsie hammaslääkäriin. Suusta poistettiin parikin mätää hammasta sekä runsaasti hammaskiveä. Mutta nyt olisi kaikki toimenpiteet tehty, ja kodinetsintä voisi alkaa! Elsie ei hirveästi arvostanut tätä eläinlääkärireissua...


20.10 meille muuttivat takaisin Ethel ja Ivy itsestään riippumattomista syistä. Tytöt olivat kasvattaneet kuukaudessa painoa runsain mitoin ja veimmekin heidät sterkattavaksi heti 28.10. 



19 helmikuuta, 2020

Touko-heinäkuu 2019


Vappupäivä valkeni aurinkoisena, ja heti ensimmäisenä äänenä herätessämme kuulimme samaan aikaan niin vienoa, mutta vaativaa miukumista kissahuoneestamme. Pikana sängystä ylös ja katsomaan! Neljä ihanaa pientä pentua olivat saapuneet maailmaan 💕 Pikaisen sukupuolten tarkistuksen jälkeen lopputulokseksi saimme kolme tyttöä ja yhden pojan. Emo ja pennut voivat hyvin, joten emme viitsineet heitä kauheasti häiritä, vaan annoimme Elsien hoitaa pikkuisensa rauhassa. Aamuin illoin heitä silti punnitsimme ja tarkistelimme muutenkin vointia, Elsie ei tätä aina ihan arvostanut, joten saimme käyttää luovuutta saadaksemme pentuja käsitellä.
Kaikkien painot olivat hienosti noususuhdanteiset, Elsie oli hyvä emo!
Otimme tavaksi ottaa pennuista joka viikko uudet kuvat, ja esitellä heidät mm. Facebook-sivuillamme sekä Instassa



Kesäkuun alussa Lilli kävi taas kilpirauhaskontrollissa, ja jälleen arvot olivat hienosti viitearvoissa, voimme siis henkäistä helpotuksesta! Juhannukseksi pakkasimmekin Lillille survival packin ja suuntasimme miehen vanhempien luokse Savonlinnaan, ja mökkeilemään Punkaharjulle. Lilli nautti hienosta säästä ja road tripistä. 



Juhannuksesta selvittyämme olikin aika viedä Elsie pentuineen ensimmäiselle terveystarkastukselle. Samalla pennut saivat rokotteen, sirun ja heistä otettiin myös FIV- ja FeLV -testit. Eipä ole ennen tullut näin kovaäänistä ja protestoivaa sakkia vastaan, mitä nämä pennut! Tyypit roikkuivat koppansa verkko-ovessa vaatien takaisin sisälle pääsyä, ja kovaan ääneen pistivät vastaan kaikkia hoitotoimenpiteitä. Hyvin silti kaikki saatiin hoidettua.

Ethel

Emo-Elsie ja Gwen

Ivy

Alfred

Shimmylläkin kävi kotiehdokas 25.6, rakastui kauniiseen ujopiimäämme täysillä ja Shimmy pääsikin muuttamaan omaan kotiinsa 27.6 ihan tähän meidän lähelle! OIemme saaneet useasti hienoja kuulumisia, siellä se tyttö makoilee uusien ihmistensä sängyssä tassut taivasta kohden, ei puhettakaan enää ujoilusta 💖


Muutama päivä pentujen lääkärireissun jälkeen huomasimme pentujen olevan hieman nuutuneita, Ivy myös ontui ja suun alue näytti sotkuiselta. Epäilin aluksi ikävää rokotusreaktiota, mutta piakkoin diagnoosiksi vaihtui kaliki. Pahiten pennuista sairastui Ethel, hälle tuli myös hengitystieoireita ja jouduimmekin Etskiä nesteyttämään useaan otteeseen. Haimme pennuille lääkäristä antibiootit, jotta hengitys saataisiin kulkemaan ja voinnit paremmiksi, ja onneksi lääkitys alkoi lopulta tehoamaan. Gwen ja Alfred säästyivät pahimmilta oireilta kokonaan, pientä silmien rähmimistä lukuunottamatta.



 
10.7 meille saapui uusi hoidokki. Töpöhäntäinen, alle parivuotias kolli. Töpöhäntänsä ja laulutaitojensa vuoksi nimesimme hänet Freddie von Stumpyksi. Freddien töpöhäntä haittasi pojan normaalia kakkaamista ja itsensä putsaamista, joten veimme hänet heti seuraavana päivänä Evidensiaan röntgenkuviin ja yleistsekkaukseen. Röntgenkuvista selvisi töpöhännän painavan Freddien suolta ja tästä johtuen peräsuoleen oli jo kehittynyt pieni "tasku" juuri ennen peräaukkoa, tähän kun kertyy sitten kakkaa, eikä Freddie pysty itseään putsaamaan, aiheuttaa tämä sotkua ympäri Freddien elintilaa... 




Pohdimme PESUn kissakoordinaattoreiden kanssa, josko hännäntöpön amputointi auttaisi asiaa. Evidensiassa ei oltu kauhean positiivisella mielellä tämän asian suhteen, joten päätimme kysyä vielä toisen mielipiteen. Tästä lisää sitten seuraavassa postauksessa!

18 helmikuuta, 2020

Helmi-huhti 2019


Taas on aikaa vierähtänyt viime postauksesta. Jotenkin tämä blogi aina jää, ja keskittyminen on enemmän tuolla meidän Facebook-sivuilla sekä Instassa. Kova halu olisi silti tätäkin taas nostaa pohjamudista, koska itsellekin kiva myöhemmin lukea mitä kaikkea on tehty 😊


Viimeksi kirjoittelimme Eikon sairastelusta. Oireet saatiin aika hyvin kuriin ja maitohappobakteerivalmiste jätettiin päivittäiseksi rutiiniksi. Tytöille ilmaantui myös aivan oivallinen kotiehdokas, ja omaan loppuelämän kotiin muutto tapahtuikin jo 18.2! Joko tästä on vuosi??



Viime vuoden helmikuussa teimme myös päätöksen viedä Lilli saamaan radiojodihoitoa kilpirauhasen liikatoimintaansa, ja 23.2 Lilli saikin viimeisen Tyrazol-lääkkeensä. Lääkitys piti lopettaa hyvissä ajoin ennen hoidon alkua.
Maaliskuun kuudes päivä Lilli sitten matkasi Vet4Catin klinikalle ja jäi sinne viikoksi täysihoitoon omaan pieneen yksiöönsä. Saimme klinikalta joka päivä kuvaterveiset, eikä Lilli näyttänyt olevan niissä moksiskaan, vaikka olimme hänet "julmasti hylänneet" 😃
Viikon kuluttua saimme hakea Lillin takaisin kotiin, ja kotonakin hän joutui pariksi viikoksi meistä eristyksiin, jotta emme saisi vaarallista säteilyä. Mummokissa vaikutti tyytyväiseltä päästessään takaisin tuttujen kavereiden luokse 💖


Maaliskuun puolessavälissä kävi Hanselilla ja Gretelillä kotiehdokas, ja tyypit muuttivatkin omaan kotiinsa 22.3!




Huhtikuun kymmenes päivä veimme Lillin ensimmäiseen kilpirauhaskontrolliin tsekkaamaan vähän arvoja. Arvot olivat lähteneet hienosti laskuun, joten kaikki sillä saralla mainiosti! Lilli oli myös saanut vähän painoakin kerrytettyä 💖


Huhtikuussa ilmaantuivat joka keväiset ampiaiset ja kimalaiset pörräämään tuohon parvekelasien taakse, ja yksi niistä onnistui pujahtamaan lasien välistä myös sisäpuolelle. Tottakai Crusoen oli pakko sitä vähän härkkiä, ja tässä lopputulos...


27.4 meille muutti kaunis Elsie-tyttö. Kunnon emoalus, joten varasimme pikaisesti hänelle lääkärin, jotta pystyisimme tekemään perusterveystarkastuksen ennen pentujen syntymää. Kaikki oli OK, hampaissa hieman sanomista, mutta niille ei tässä vaiheessa voinut tehdä mitään, vaan jäimme odottelemaan pentujen syntymää 😊