27 kesäkuuta, 2015

Ärrät

Tämän viikon tiistaina kasvatin taas vähän habaa kantamalla kaksi kantokoppallista kissoja lääkäriin. Kolme kissaa osaa painaa yllättävän paljon! Varsinkin, kun tuo meidän autopaikka on melkoisen kaukana talosta. Selvisin reissusta kuitenkin lähes tulkoon ehjin nahoin, ainoastaan Pörris antoi vähän tassua yrittäessäni saada sitä koppaan...


 Lääkäriin pääsivät tällä kertaa tilapäiskotilaiset, eli Pörris ja nimettömät. Pörriksellä oli edessään pelkkä rokotus, ja nimettömät saivat lisäksi sirut niskoihinsa ja joutuivat luovuttamaan vähän verta FIV- ja FeLV -testejä varten. Nimettömät eivät enää lääkäristä poistuessaan olleet nimettömiä, vaan saanenko esitellä:


Sandra ja Tassulinnalaiset ehdottivat tytölle nimeksi Ramonaa, pojan nimesin sitten Romeoksi Pepsin ja Maxin ehdotuksesta, koska jotenkin nää nimet vaan sopi niin kivasti yhteen! Täytyy sanoa, että tuli monen monta muutakin kivaa nimeä teiltä lukijoilta ehdotuksina, pitää pistää korvan taakse seuraavia hoitolaisia ajatellen ;)

Älä kuvaa vielä, peseydyn nopeesti eka!

Noin! Nyt on viiksetkin suoristettu.
Ramona ja Romeo ei ihan hirveesti ujostele, tuolla nuo makoili ihan kissoina keittiön pöydällä. Ramona tiukkiksena tietty vähän murisee meidän omille kissoille ja välillä Romeollekin, mutta pitäähän sitä kuria pitää yllä!


Oon kyl tosi näppärä emäntä, laitoin just ennen videon kuvausta vedenkeittimen päälle, jotta varmasti videossa olis tuommoista kivaa taustakohinaa, mutta ei välitetä siitä :D

Tärkeä työ, pitää seinä pystyssä

 Oon ollu siinä uskossa, että kissat olis lihansyöjiä, mutta Romeo näytti toisenlaista mallia. Leikkasin salaattiin kurkkua, ja Romeo halusi osingoille. Nappasi kurkunpalasen itselleen ja rouske vaan kuului :D Nopeasti nappasin tilanteesta kännykällä kuvan, pahoittelut jos ette saa selevää.


Mites ois, oisko just teillä tai teidän tutuilla kodissaan ärrien mentävä kolo?



21 kesäkuuta, 2015

Tirriäinen 1v ♥

Aaaaaaa kesän lapsi mä oooooooooon!
Tänään olis taas juhlapäivä, koska mä täytän tänään 1v ja oon täten siis jo iso poika. Emäntä on siis väärässä sanoessaan mua tirriäiseks, oon iso.

Juhlapäivän kunniaks emäntäkin oikeen pukeutu, yritti saada mua samaan kuvaan ton kukkakedon kans (toim.huom. mekko), mut ei äijjät tolleen poseeraa! Mut voitte bongata oikeasta alakulmasta, oon toi musta läntti. Lilliä tais vähän harmittaa, ku ei emäntä sen synttäreitä varten tolleen tälläytyny.


Ja mites ne tosikollit sitten poseeraa? No tälleen!


Tai ainakin siis piraattikissat poseeraa tälleen. Yarrrr, juu nou? 

Viel ei oo tippunu juhlamässyä, mut näin eilen illalla, et jääkaapissa odottais yks kokonainen possun♥ ja näytti siel olevan myös possunkieli. Toivottavasti saadaan noita siis! 

Loppuun emäntä käski pistää tämmösen vähän tylsän posekuvan, ettette te vaan luulis et oon ihan kovis. Uskotelkoot se teille mitä haluu, kyl te tiijjätte millanen mä oon ;)
Viettäkää kiva mun synttäripäivä kaverit!



15 kesäkuuta, 2015

Mummukissan synttäripäivä

Meillä vietetään tänään synttäreitä, koska mummukissamme, arvoisa Kissakolmion Matriarkka, siniveristä sukua oleva Lilli, täyttää tänään (ainakin) 12 vuotta! Itse päivänsankari on ottanut juhlinnan rauhallisesti, kuten näistä vähemmän virallisista potreteista voidaan todeta.

Ruoka-aikaan ei pidä hötkyillä, rauhakseen vaan, kyllä se ruoka sieltä tulee.

Ja mitäs sanoin eilen siitä parvekkeesta? Ihan paras aurinkopesä!

Äh, rauhanrikkoja...

Jos poseen nopeesti, ni meekkö sit pois?
Synttäriateria koostui mistäpä muustakaan kuin possunsydämestä, jonka päälle oli nätisti aseteltu katkarapuja ♥ Tästä oli tarkoitus ottaa kuvakin, mutta kamera jäi olkkariin, enkä uskaltanut jättää ateriaa siksi aikaa vahtimatta. Meillä kun asuu Chapliniksikin kutsuttu pikkupossu.

Lilli ei halua pitää teitä jännityksessä, vaan haluaa paljastaa suljettujen ovien salaisuuden. Kaksi viikkoa sitten laitoin nämä omat kissat parvekkeelle nauttimaan nätistä kelistä, ja kaivoin imurin esille. Ajattelin, jotta kissahuone on helpompi siivota, kun voi pitää ovea auki siellä imuroidessaan, eikä tarvitse pelätä piraattikapteenin egohyökkäyksiä. Noooooh. Pörris oli sitä mieltä että imuri on nounounou, ja pakeni paikalta. Löysin sen sitten olohuoneesta...


Pörriksen kanssahan oltiin vielä siinä vaiheessa, ettei pojuun saanut koskea, joten aikani pohdin että mitäs nyt. Nappasin omat kissat sitten yksi kerrallaan kissahuoneen verkko-oven taakse ja menin sinne itsekin niiden seuraksi katselemaan Netflixin tarjontaa (:D)
Jossain vaiheessa Pörris oli vissiin saanut olohuoneen näkymistä tarpeekseen, koska tullessani takaisin olohuoneen puolelle, en löytänyt jätkää mistään! Kiersin kaikki paikat ihmetellen mihin se nyt olis voinu taas piiloutua, kun silmät osu sängyn peitossa olevaan muhkuraan. Lähempi tarkastelu osoittautui pikku-Pörrikseksi :D Poistuin takavasemmalle, hain herran hiekkalaatikot ja ruokakupit ja lelut ja siirsin ne meidän makkariin ja laitoin oven kiinni. Siitä lähtien Pörris on siis asunut meidän kanssamme makuuhuoneessa. Näiden kahden viikon aikana olemme ottaneet jo edistysaskelia, Pörris on alkanut kurisemaan ja valepuskemaan, eli kiehnää melkein jalassa kiinni, mutta välttää koskemista :) Pari kertaa on tullut ihan oikeakin pusku ♥

Ja entäs sitten se kissahuoneen arvoitus? Eilen meille muutti pari uutta tilapäiskotilaista, John ja Jane Doe (ei viralliset nimet). Kyseessä on nelivuotiaat kissasisarukset, jotka viettävät kissahuoneessa nyt ainakin sen pari viikkoa. Chaplin sanelee jatkosuunnitelman sitten aikanaan :D


 Tässä on varsin raamikas John Doe. Tämä poika onkin melkoinen kahlekuningas, on onnistunut pakenemaan kissahuoneesta jo pariin otteeseen, mutta käänsimme ovenkahvan toisinpäin, niin on karkailukin loppunut :D Viime yönäkin kuulin, kuinka ovenkahvassa roikuttiin useampaankin otteeseen. Herra rakastaa rapsutuksia ♥


Ja entäs se sisko sitten...

Kuka rymistelee ovellani??

Tää typy on melko tiukka täti, komentaa oven läpi murisemalla näitä meidän katteja :D Sain tätäkin rapsutella, puskikin jopa, vaikka aina välillä kuului murinaa. Söpö höppänä ♥


Ja nyt arvoisat lukijat, haluaisinkin pistää pystyyn nimikyselyn, eli mikä nimeksi noin komealle kissaherralle ja näin kauniille kissaneidille? Yritin tehdä tästä tuonne sivupalkkiin kyselyn, johon jokainen olisi voinut kirjata oman vastauksensa ja muut olisivat voineet joko antaa sille plussaa tai keksiä oman nimiehdotuksensa, mutta enpä osannut :( Joten kirjaa nimiehdotuksesi sitten kommentteihin :)

14 kesäkuuta, 2015

Päivä Lillin elämässä

02:43 Herään kauneusuniltani ja köpöttelen sievillä tassuillani ruokakupille. Tällä kertaa siellä onneksi on ruokaakin, niin ei tarvitse vielä ryhtyä elämöimään.

02:48 Nassun putsausta, koska siisti täytyy aina olla.

02:50 Chaplin koittaa onneaan ja tulee uhittelemaan minulle. Jahtaan sen raapimapuun ylimmälle tasolle!

02:51 Tarkastelen pihapiirini tilannetta, etteivät oravat ja paistit kuvittele omistavansa koko lääniä.

03:10 Johan tässä alkaa taas ramaista, joten pistän hetkeksi pötkölleni... zzZzz...

04:45 Makuuhuoneesta kuuluu, kuinka emännän herätyskello pärähtää, joten nousen itsekin, eihän sitä tiedä vaikka sais jotain herkkua ennen emännän töihin lähtöä!

05:00 No eipä tullut herkkua, joten mökötän sitten parvekkeella katsellen maisemia. Sillä onkin vissiin tänään vapaapäivä, mutta oli unohtanu ottaa herätyksen pois. Ihme dementikko.

05:15 Palaan takaisin nukkumaan.

06:00 Iskä tuli kotiin!! Saatiin ruokaa kuppi täyteen!!

06:13 Crusoe ei oo vielä oppinut, ettei ruoan päälle kannata juoksennella. Se koittaa kovasti saada mua jahtaamaan itseään, mutta minäpä olen ovela ja kellahdan vain kyljelleni ja huidon sitä tassulla kauemmaks. Kyllästyy se lopulta. Tähänhän vois vaikka nukahtaa...

10:37 Emäntä kolistelee makuuhuoneen ovesta tälle puolelle ja huutelee mun nimeä. Hetken aikaa keräilen itseäni lattialta, ja sitten vaivaudun kävelemään keittiöön katsomaan mikä nyt on muka niin tärkeää. Emäntä avaa jääkaapin oven, ottaa mun kupin kaapista esiin ja mitä mitä mitä silmäni näkevätkään?? Pilkkoo mun kuppiin possun♥ !! Voiko olla todellista?!

11:00 Nyt oon niiiiin onnellinen, niiin onnellinen! Sain herkkua! No okei sai noi muutkin, mut mää sain eniten! Tietty, koska oon tän talouden matriarkka ^^ Nyt viitsin vähän leikkiäkin noiden muiden kans, ku oon niin hyvällä tuulella, joten pois alta risut ja männynkävyt, täältä tullaan!

11:00 - 12:42 Juoksemme, leikimme piilosta, kiipeilemme, riehumme ja painimme yhdessä Crusoen kanssa. Chaplinkin koittaa välillä, mut se on niin tirriäinen, että jää mokoma jalkoihin, kjähkjäh. Emäntä välillä komentaa meitä leikkimään nätisti, mut mistä se tietää mikä on meidän mielestä nättiä leikkimistä!

12:43 NÄLKÄ, joten syön taas.

12:51 Nyt voiskin ottaa taas päikkärit, emäntäkin meni.

15:15 Herään taas ton emännän kolisteluihin, sen pitää kuulemma laittaa kissahuone kuntoon. Mitä se nyt selittää, ei meitä varten tarvi sitä siivoilla.

15:22 Yritän makkariin nukkumaan, mutta iskä ei kuule kuorsauksensa takia mun vienoja pyyntöjä. Ja haistan, et siellä on jo joku! Onkohan se se mörökölli, mikä asu tossa kissahuoneessakin jonkin aikaa? Ei haise ainakaan Lallilta... Kissahuoneenkin ovi on kiinni! Onneks on aina sohva ja olohuoneen kiipeilyhässäkät... Ja parveke. Parvekkeella on kiva nukkua auringonpaisteessa.

16:08 Vois syödä taas jotain. Emäntä lähti iskän kanssa kauppaan, koska me muka syödään liikaa. Miten niin, ei pieniin kissoihin mahdu niin paljoa ruokaa!

16:13 Ja sitten vois vähän riehua, pysyn nuorekkaana tällä riehumisella!

17:06 Nyt ne tuli kotiin! Se tietää yleensä ruokaa ja huomiota! Ellei olla riehuttu liikaa, sillon emäntä on jostain syystä vähän kiukkunen. Tällä kertaa riehuttiin nätisti, joten saadaan paljon rapsuja! Ja taas emäntä antaa herkkuruokaa, nam!

20:11 Emäntä harjaa mua ♥ Tykkään ihan hirveesti. Samalla se höpöttää miten kaunis tyttö olen (tämän nyt tiesinkin) ja kuinka siitä on kivaa että asun sen kans. On tuonkin kans ihan kiva asuu, sillon ku se ei nipota turhista. Ja sit se kertoo, että mulla on huomenna synttärit! Oon asunu ton emännän kans jo 11 kokonaista vuotta, joten emäntä on päättänyt, että huomenna on mun 12v synttärit. Vau. Oon jo aika vanha.

Loppuillan voinkin nauttia tästä elämästä tässä sohvalla emännän kans, ja miettii mitä herkkuja saan sitten huomenna, kun on kerran mun SYNTTÄRIT! Vähintään katkarapuja se sais mulle laittaa!




09 kesäkuuta, 2015

Peitto korvissa

Meidän emäntä on ollut nyt tosi pitkää putkee töissä. Se on jo monenmonena aamuna lähteny viiden jälkeen töihin, tullu sit joskus vähän ennen yhtätoista takas, hengaillu hetken kotona ja LÄHTENY TAAS! Me kuulemma muka syödään niin paljon, et siks sen pitää tehdä paljon töitä. Mutta kukas meitä rapsuttaa ja kuuntelee murheet ja leikittää, jos tuo yks vaan koittaa lehmien tissejä kaiket päivät :( Niin, ja sit ku se tulee kotiin, niin se menee vaan nukkuun. Antakaas ku demonist....demontr...demonstroin! 


Siis tolleen se vaan kääriytyy, vetää peiton korviin ettei kuulis meidän protesteja! Pyh. Ja tää työputki loppuu kuulemma vasta lauantaina illalla, sit se on kokonaisen yhden päivän kotona meidän kans ja sitte taas maanantaina se lähtee töihin...