Hohhoi. Myö ollaan nyt asuttu tässä uudessa asunnossa kohta kuukausi (!) eikä tälle asunnolle oo saatu tehtyä paljon mitään. Lamput saatiin kyllä kattoon ja jopa sohva koottua, mutta siihenpä tää on melkein jäänyt. Viime viikonloppu oli molemmilla vapaana, ja tarkoitus oli silloin laittaa asuntoa kuntoon. Jotenkin kummasti aika kului kaiken muun parissa ja levätäkin piti koittaa, jotta jaksaisi sitten taas töissä. Ensimmäisen maailman ongelmia. Onneksi työkavereina on tällaisia pieniä linssiluteita ♥
I'm cute and I know it |
Asuntoa ei kauheasti huvita kuvaillakaan, sattuneesta syystä, mutta pitäähän tästä kaaoksesta jotain todistusaineistoa saada. Siinä palvelee näinkin ovelasti mitkä muutkaan kuin KISSAKUVAT!
Harmo pääsi hetkeksi seikkailemaan tänne asuntoon, kun pyöräytin koneellisen pyykkiä. Harmohan asustaa siis tuolla kylpyhuoneessa, kun herralla on tapana kiusata pienempiään. Seikkailukerta oli herralle ensimmäinen, tähän asti on pidetty tiukkaa karanteenia. Mutta siihenkin on tulossa muutos piakkoin, koska tilapäiskotilaisten testit todettiin tänään negatiivisiksi \o/
Mutta jos jotain positiivista pitää tästä kaaoksesta keksiä, on mainittava hyvät aktiviteettimahdollisuudet kissoille (katso kuvat :D)!
Pikkupossu-Chaplinin kanssa on käyty katselemassa myös suurta maailmaa ihan kahdestaan, kun poju kävi tikkienpoistossa. Niin nätisti oltiin koko matka (me molemmat) ja lääkärissäkin viihdyttiin ihan sylissä asti. Raukkaparka on vaan vielä epäluuloinen tuota syliin nostamista kohtaan, kun melkein aina se tarkoittaa jonkinlaista toimenpidettä.
Maailmanmatkaaja |
Navettavaatteet pelastaa tämmöisissäkin epäluuloisuustilanteissa, silloin tullaan syliin ja välillä on ihan ruuhkaksi asti kissoja kiehnäämässä ♥
Näin hienosti sain taas spämmätä tätä blogia kissakuvilla, vaikka viattomasti aloitin vasikalla. Olen mie sitten niin näppärä. Jos sitä vielä loppuun laittaisi Crusoen arvostavan ilmeen moista vieraitten ronttien kuvaamista kohtaan.
Tervetuloa lukijakuntaamme Mindy ja Mindyn palvelusväki! :)
Wau mikä seikkailumaa teillä siellä kaverit on! Kunpa ihmiset eivät saisi sitä järjesteltyä :-D
VastaaPoistaÄlä muuta sano kuomaseni! Täällä on just sopivasti juoksurataa, vähän esteitäkin tiellä ja niin monta piiloa, ettei niitä ehdi kaikkia edes yhden päivän aikana hyödyntämään! Tuo meidän matriarkka-Lilli on tietty asiasta toista mieltä, hänen korkeudelleen olisi kuulemma sopivampaa, jos tavarat ois oikeilla paikoillaan ja hänen omat nukkumapaikat siisteinä. Pyh. -Crusoe
Poista