15 kesäkuuta, 2015

Mummukissan synttäripäivä

Meillä vietetään tänään synttäreitä, koska mummukissamme, arvoisa Kissakolmion Matriarkka, siniveristä sukua oleva Lilli, täyttää tänään (ainakin) 12 vuotta! Itse päivänsankari on ottanut juhlinnan rauhallisesti, kuten näistä vähemmän virallisista potreteista voidaan todeta.

Ruoka-aikaan ei pidä hötkyillä, rauhakseen vaan, kyllä se ruoka sieltä tulee.

Ja mitäs sanoin eilen siitä parvekkeesta? Ihan paras aurinkopesä!

Äh, rauhanrikkoja...

Jos poseen nopeesti, ni meekkö sit pois?
Synttäriateria koostui mistäpä muustakaan kuin possunsydämestä, jonka päälle oli nätisti aseteltu katkarapuja ♥ Tästä oli tarkoitus ottaa kuvakin, mutta kamera jäi olkkariin, enkä uskaltanut jättää ateriaa siksi aikaa vahtimatta. Meillä kun asuu Chapliniksikin kutsuttu pikkupossu.

Lilli ei halua pitää teitä jännityksessä, vaan haluaa paljastaa suljettujen ovien salaisuuden. Kaksi viikkoa sitten laitoin nämä omat kissat parvekkeelle nauttimaan nätistä kelistä, ja kaivoin imurin esille. Ajattelin, jotta kissahuone on helpompi siivota, kun voi pitää ovea auki siellä imuroidessaan, eikä tarvitse pelätä piraattikapteenin egohyökkäyksiä. Noooooh. Pörris oli sitä mieltä että imuri on nounounou, ja pakeni paikalta. Löysin sen sitten olohuoneesta...


Pörriksen kanssahan oltiin vielä siinä vaiheessa, ettei pojuun saanut koskea, joten aikani pohdin että mitäs nyt. Nappasin omat kissat sitten yksi kerrallaan kissahuoneen verkko-oven taakse ja menin sinne itsekin niiden seuraksi katselemaan Netflixin tarjontaa (:D)
Jossain vaiheessa Pörris oli vissiin saanut olohuoneen näkymistä tarpeekseen, koska tullessani takaisin olohuoneen puolelle, en löytänyt jätkää mistään! Kiersin kaikki paikat ihmetellen mihin se nyt olis voinu taas piiloutua, kun silmät osu sängyn peitossa olevaan muhkuraan. Lähempi tarkastelu osoittautui pikku-Pörrikseksi :D Poistuin takavasemmalle, hain herran hiekkalaatikot ja ruokakupit ja lelut ja siirsin ne meidän makkariin ja laitoin oven kiinni. Siitä lähtien Pörris on siis asunut meidän kanssamme makuuhuoneessa. Näiden kahden viikon aikana olemme ottaneet jo edistysaskelia, Pörris on alkanut kurisemaan ja valepuskemaan, eli kiehnää melkein jalassa kiinni, mutta välttää koskemista :) Pari kertaa on tullut ihan oikeakin pusku ♥

Ja entäs sitten se kissahuoneen arvoitus? Eilen meille muutti pari uutta tilapäiskotilaista, John ja Jane Doe (ei viralliset nimet). Kyseessä on nelivuotiaat kissasisarukset, jotka viettävät kissahuoneessa nyt ainakin sen pari viikkoa. Chaplin sanelee jatkosuunnitelman sitten aikanaan :D


 Tässä on varsin raamikas John Doe. Tämä poika onkin melkoinen kahlekuningas, on onnistunut pakenemaan kissahuoneesta jo pariin otteeseen, mutta käänsimme ovenkahvan toisinpäin, niin on karkailukin loppunut :D Viime yönäkin kuulin, kuinka ovenkahvassa roikuttiin useampaankin otteeseen. Herra rakastaa rapsutuksia ♥


Ja entäs se sisko sitten...

Kuka rymistelee ovellani??

Tää typy on melko tiukka täti, komentaa oven läpi murisemalla näitä meidän katteja :D Sain tätäkin rapsutella, puskikin jopa, vaikka aina välillä kuului murinaa. Söpö höppänä ♥


Ja nyt arvoisat lukijat, haluaisinkin pistää pystyyn nimikyselyn, eli mikä nimeksi noin komealle kissaherralle ja näin kauniille kissaneidille? Yritin tehdä tästä tuonne sivupalkkiin kyselyn, johon jokainen olisi voinut kirjata oman vastauksensa ja muut olisivat voineet joko antaa sille plussaa tai keksiä oman nimiehdotuksensa, mutta enpä osannut :( Joten kirjaa nimiehdotuksesi sitten kommentteihin :)

11 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut kissamummulle ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea mummukissalle! *purrrrrR*

    Ja aika paljon kaikenlaista tapahtumaa! Uusia kissoja! Kissaneito on kyllä tuiman näköinen, mutta hyvin kaunis. Nimiehdotuksia ei nyt just tule, mutta kommentoidaan sitten uudestaan jos piankin tulee ;)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut Lillille! ♥ Kakku kuulosti oikein maukkaalta (kissanäkökulmasta)! :)

    Yritin pohtia uusille söpöläisille nimiä, mutta onpa vaikeaa! Harmaan pojan nimi voisi kyllä alkaa D-kirjaimella. Daim? Donald? Dostojevski? :-D Ja typsy on sen verran räväkän oloinen, ettei ainakaan mitään liian nössömössöä nimeä... Rae? Rilla? Ramona? Rani? Saiko ehdottaa näin monta? :-D

    VastaaPoista
  4. Oooh onnea Lilli!! :)
    Tuo tyttökisu on ihanan näköinen ♥ Mä oon hirveen huono keksii nimiä, mutta mutta pojasta tulee Webster ja tytöstä Amelie :3

    VastaaPoista
  5. Amalia ja Onni. Lillille onnentoivotukset.

    VastaaPoista
  6. Onpa komea herrasmies! Jos se olisi vaikka Romeo? Ja tuo tyttö voisi olla vaikka Sandran ehdottoma Ramona sitten :)

    VastaaPoista
  7. Onnittelut matriarkalle, ihana pörrykkä ♥ Mutta kyllä on upeat John ja Jane Doetkin ♥ Musta ne olis aikas upeet nimet =)

    VastaaPoista
  8. Onnea Lillille! Nimiehdotuksina Neiti Väkäviiksi (Aku Ankassa oli kerran seriffi nimeltä Väkäviiksi ja kissalla on niin tuommoiset valkoiset viiksityynyt) ja pojalle Roope (Roope Ankan mukaan tietty) :)

    VastaaPoista
  9. Onnea Lilli, sun ateria oli todellakin juhlava ja juuri sopiva ! Possun ♥ on vaan parasta ikinä :)

    Musta Joe ja Jane Doe on kyllä tosi hyvät nimet ja vähänkö ne on ihania muutenkin!

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea Lilli 12 vee!
    Nimiehdotuksia ei nyt just ole. Saattaapi tulla myöhemmin. Jaksamista näiden kaikkien kanssa teille!

    VastaaPoista
  11. Iso kehräys kaikille onnittelijoille ♥
    - Lilli

    Ihanaa, kun on tullut näin monta ehdotusta! Täytyy pistää testiin kaikki :)
    - emäntä

    VastaaPoista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)