Black Friday

Tämän mustan perjantain kunniaksi nappasin näppäimistön tassuihini ja kirjoittelen tänne vähän tuntojani, olenhan sentään lähestulkoon musta itsekin, vain pieni valkoinen täplä rinnassa yrittää hälventää ihmisten taikauskoa mustia kissoja kohtaan.

Olen nyt asunut täällä Kissakolmiossa heinäkuun alusta asti, eli kohta viisi kuukautta tulisi täyteen. Tänä aikana olen mm. kasvattanut pentuni Amayan, Aikon ja Asamin sekä adoptiotyttäreni Akiran luovutusikäisiksi asti, käynyt leikkauksessa ettei pentuja tulisi enää lisää, saanut rokotukset, madotukset sekä sirunkin niskaani, onpa minusta otettu myös verta FIV- ja FeLV -testejä varten (molemmat negatiivisia!) ja viime viikolla kävin myös hammaslääkärissä, jossa minulta poistettiin kokonaista kuusi hammasta! Josko nyt riittäisi tuo lääkärissä ramppaaminen hetkeksi, se kun ei ole mitenkään lempipuuhaani.

Lempipuuhiini sen sijaan kuuluu punaisen pisteen jahtaus, ilorallittelut, raapimispuuta pitkin juokseminen edestakaisin sekä tietenkin syöminen. Syömistä minun kuulemma pitäisikin harrastaa, koska olen niin pienikokoinen ikäisekseni. Ikäähän minulla ei ole vielä edes kahta vuotta, joten nuori plikka. Onneksi tuo tilapäiskotimamma täyttää ruokakuppejamme säännöllisesti hyvällä ruoalla, vaikka välillä ruokahuolto pelaakin vasta komentamalla.

Kyllähän minä täällä tilapäiskodissakin viihdyn, mutta olisihan se ihan ikioma koti mukava, olisi oma tupa ja oma ihminen, täällä joudun kuitenkin jakamaan huomion monen muunkin kissan kanssa, eikä kaikki näistä kissoista ole niin mukavia kuin toiset, jotkut tykkäävät kiusata minun kaltaistani herkkää ja ujohkoa tyttöä, vaikka minä en tekisi yhtään mitään! Sen tähden haluaisinkin muuttaa joko ainoaksi kissaksi, tai jonkun kiltin ja leikkisän kissan ystäväksi.

Mutta missä se kotini luuraa? Kaksi kotiehdokasta minua on käynyt tapaamassa, enkä kelvannut kummallekaan. Minun mielestäni täysin itsestäni riippumattomista syistä, ei ole minun vikani ettei ihminen halua odottaa hyväksyntääni, vaan haluaisi kissan, joka olisi heti valmis syliteltäväksi. Minä taas haluan tutustua ihmisiin omalla aikataulullani. Tilapäiskotimammakin saa nostella minua syliin ja silitellä kaikessa rauhassa, kun olen hänet jo siihen virkaan ylentänyt. Ihmiset ovat kauhean kärsimättömiä otuksia! Puhun kuitenkin vain parista päivästä, ehkä viikosta, en vuosien projektista, hmph.

Ei tässä nyt viitsisi painaa leukaakaan rintaan ja mennä kohti uusia pettymyksiä, koska silloin tuo hieno valkoinen täpläni peittyisi, ja taikausko valtaisi taas ihmisten mielet ;)

terkuin Ayumi