17 huhtikuuta, 2015

Aktivointipallo

Viimeisimmässä Zooplus-tilauksessa laitoin mukaan myös aktivointipallon. En tajunnut tietenkään vilkaista kokoa, joten vähän jouduin pettymään pikkuruiseen palloon. Onneksi kissoja ei pieni koko ole haitannut, ja varsinkin Bonnie on ollut into piukeana nameja metsästämässä.


Muut kissat ovat tyytyneet lähinnä seuraamaan sivusta, joskus joku koittaa vähän osallistua puuhaan, mutta saa Bonnielta nopeat lähdöt. Omistushaluinen pikku tyranni ;)

Huomenna koittaakin sitten päivä, jolloin ainakin yksi tytöistä lähtee omaan kotiin. Bea pääsee asustamaan isoon omakotitaloon, jossa sillä on oma leikkikaveri ja paljon innokkaita ihmistovereita, ja Bonnietakin odottaa oma koti, johon se pääsee toisen PESUn kissan, Masan, kanssa. Tämä meidän asuntohan tyhjenee vauhdilla! Ikävä on jo valmiiksi molempia mussukoita, nuo on kumpikin olleet niin omalaatuisia höppänöitä ♥


4 kommenttia:

  1. Hypnoottisen hellyttävää katsottavaa tuo pallon pyörittely, ja hauskoja lähikuviakin siellä seassa! :-D Nupulla on sellainen ISO raksupallo, mutta luulen, että Juju tykkäisi enemmän tuollaisesta pienestä ja näppärästä. Onnea omiin koteihin lähteville kisuille! Ihanaa, että on löytynyt hyvät paikat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin jo pitäisikö ostaa joku koirille tarkoitettu namipallo, mutta enpä taida kuitenkaan :D Varsinkaan enää, koska kumpikin B-tytöistä lähtee omaan kotiin tänään eikä meidän omat kissat ole olleet kauhean aktiivisia tuon AKTIVOINTIpallon kanssa :D

      Poista
  2. Paras leffa aikoihin :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säilyikö jännitysmomentti loppuun asti? :D

      Poista

Naukaise mielipiteesi, ellei kissa vienyt kieltäsi ;)